Ikuisesti nuoria Uudessa-Seelannissa

Saavuimme ilman passinsa hukannutta Lassea sateiseen ja harmaaseen Uuden-Seelannin Christchurchiin viikko sitten lauantaina. Juuri sellaiseen, jota mainoksissa ei mainita sivulauseessakaan. Jälkikäteen täytyy myöntää, että kyseessä oli alkushokki isolla A:lla. (Sen lieventyessä käsittämätön todellisuuskin alkoi onneksi aueta... tosin vasta hieman myöhemmin.)

Lasse saapui Uuteen-Seelantiin (ja vankilaan) vasta sunnuntaiaamuna kello viideltä. Vankilaan siksi, että yövyimme ensimmäisen NZ-yön 1999 suljetussa vankilassa, joka on nyt tasokas hostelli (Jailhouse 30/selli/yö). Lento (jetstar), jolla Lassen alunperin piti saapua (konsulaatista haetun pikapassin hankinnan jälkeen) oli 7 tuntia myöhässä, eikä kovia kokeneen matkamiehen rinkka saapunut ikinä määränpäähänsä, vaan jäi odottelemaan Sydneyhin retkueen paluuta. Lopulta, osa sekaisin alkujärkytyksestä ja osa vaikeasta matkanteosta, suuntasimme kohti autovuokraamoa ja suurta hobittiseikkailua yli vuorien ja keskimaan.

Ensimmäinen etappi oli Hamner Springs, parin tunnin päässä Jeesuksenkirkosta pohjoisessa sijaitseva kylpylä ja hiihtokeskuskeskittymä. Kuumien lähteiden ja illallisen jälkeen painuimme yöpuulle ensimmäistä kertaa lasikuitukotiimme (tasokas asuntoauto neljälle Britziltä 500€/viikko).

Toinen kokonainen päivä oli suurimmaksi osaksi karavaanarointia isolla K:lla. 600 km päivässä lasikuitukopilla tekee ihmeitä ihmismielelle. Erikoiskoe suuntautui Greymouthiin länsirannikolle ja siitä alaspäin Frans Josefin jäätikölle. Matkalla pysähtelimme pikkukylissä ja näköalapaikoilla, joten matkanteko oli leppoisan avartavaa.

Aamulla Frans Josephin kylässä täytimme itsemme aamiaisella, ja aloitimme vaativan tunteja kestävän vaelluksen kohti jäätikköä. Jäätiköt kutistuvat Uudessa-Seelannissa pikavauhtia, joten parin sukupolven jälkeen voi todennäköisesti käydä katsomassa vain paikkaa, jossa FJ:n jäätikkö ennen sijaitsi. Raskaan ja osaksi vaarallisen vaelluksen lopuksi vain Captain Savage ja Larry'O 69 pääsivät jäätikölle. (Kappaleessa käytetty hiukan värikynää)

Jäätikköseikkailun jälkimainingeissa ajauduimme Mobilehomeellamme Wanakaan. Lähes 500 km:n vuoristoajelu sujui ulkoilupäivän jälkeen yllättävän hyvin. Illan hämärtyessä saimme valkean kompostimme muiden samanlaisten laatikoiden sekaan alueelle, johon matkailuautot kerääntyvät öisin (= leirntäalue).

Tiistaiaamupäivällä saavuimme extrememekkaan nimeltä Queenstown, joka oli retkueemme pääetappi. Taas tuuppasimme leirintäalueelle kylän ytimeen (leirintäaluemaksu vaihteli 25-35 euron välillä matkan aikana) ja vuoristosamoilun jälkeen Lasse liiteli liitovarjolla kaupungin yllä ollen lintujen seurana parisenkymmentä minuuttia.

Keskiviikkona vuorossa oli uskomattomat maisemat omaava Millford Sounds. Katso Googlesta samalla hakusanalla ja mieti, miltä tämä paikka näyttää livenä. (Ryhmä X suosittelee matkanjärjestäjää Real Journeys)

Torstaina Captain Savage suuntasi rinteeseen muiden jäädessä koisaamaan. Alppikausi aukesi auringonpaisteessa keväthangilla. Kyllä mielenrauhan saa muualtakin kuin kirkosta. Coronet Peak oli ihan OK, mutta HeliSki on Uuden-Seelannin juttu. Sadoille koskemattomille laskupaikoille pääsee helposti helikopterilla (hinta n. 8 nousua alle 500€).

Karavaanarielämä yllätti koko porukan. Karavaanarointi oli itseasiassa jopa mukavaa. Viimeisen ajopäivän 700 kilometrin kaahaus tuntui jo yhtä luonnolliselta kuin paksusuolen toiminta kahvikupin jälkeen. Suosittelemme kaikille kokemusta, mutta vain ja ainoastaan Uuden-Seelannin sanoinkuvaamattomalla eteläsaarella.