Reissun tilinpäätös

Suurin osa hienoista muistoista liittyy jollain tapaa ihmisiin ja siihen, että hienoja kokemuksia voi jakaa. Yksinäinen joulu ei tunnu joululta eikä yksin Eifel-tornissa käyminen jää juurikaan lämpimänä muistona ihmismieleen. Näin ollen suuret kiitokset Johannalle ja mahtavan suuret terveiset teille kaikille, jotka tunnemme, ja joiden kanssa olemme ajan saatossa aikaa viettäneet! Reissussa on tullut ihmisiä ikävä, Suomea ei niinkään.

Rahaa paloi kokonaisuudessaan vuoden vanhan Fiat Punton verran kahdelta ihmiseltä. Sehän ei ole juuri mitään, kun elintasostakaan ei tarvinnut juurikaan tinkiä. Yllättävä tosiseikkahan on, että kehitysmaissa oli halvempaa kuin kehittyneemmissä maissa.

Ennen reissua olo oli väsynyt ja keskittyminen kiinni arjen rutiineissa. Salaa ehkä toivoin saavani vastauksen kysymykseen: Mikä on seuraava siirto ja tulevaisuuden suunnitelma? Kun reissun loppumetreillä vaimon kanssa sitten asiaa puitiin, niin tuloshan oli, ettei kysymykseen voi edes vastata. Sen sijaan mitä ikinä ihminen haluaakaan tehdä, niin se tulee tehdä hymyssä suin, ja vaikka olisi kuinka hienot kengät, niin eihän niiden kärkiä kannatta tuijottaa. Saattaa nimittäin mennä elämä siinä sivussa ohi ihan huomaamatta.

Mahtava kuvakollaashi on aikajärjetyksessä nähtävillä
http://savage69.pic.fi/kuvat/SavageTour/ -sivustolla.


Hetkeksi vaieten

Mr. Captain Savage Bliss
CEO of Spede Resorts

Australia part Zwei

Superuupunut seurue saapui Sydneyn kentälle ja Lasse meni tapaamaan kadonnutta laukkuaan. Tunnin odottelun jälkeen selvisi, että eihän laukun olinpaikasta ollut kenelläkään mitään tietoa (laukku löytyi lopulta kahden viikon päästä katoamisesta, Go Jetstar!). Pyykit pesuun ja väsynyt väki nukahteli sitä mukaa ennemmin tai vielä aikaisemmin.

Lauantaiaamuna sininen vuokrafordimme suuntasi (sama seurue kuin Uudessa-Seelannissa) kohti Boomerang Beachin mökkiä Manlyn aamiaisen ja Hunter Valleyn viinitilojen kautta. Upeassa paikassa nautittu gourmetaamiainen antoi puuttuvaa virtaa ja cruisailimme Australian viinikehtoon. Kolmen tilan tuotteita maistelimme ja kolme soveliaaksi koettua viiniä myös tarttui matkaamme. Illan hämärtyessä saavuimme sadesään saattelemina mökille, joka tiloiltaan vastasi rannalla olevaa luksusomakotitaloa.

Ensimmäisenä mökkipäivänä kävelimme porukalla aamulla päänsäryt pois ja viihdytimme itseämme rannalla leijaa lennättäen ja uiden (vaikka vesi oli 20-asteista, niin silti vain minä ja Lasse päädyimme aaltojen paiskottavaksi.) Illalla emme huudattaneetkaan grilliä kuten edellisenä iltana, vaan valmistimme lammaslihapullapastan. Ruoka vei kielen ja tajun mennessään.

Maanantaina kokeilimme aaltojen kantavuutta bodyboardeilla ja siitä ei syvän rannan takia tullut juurikaan mitään mainittavaa. Iltapäivällä suuntasimme takaisin etelään Coomba-nimisen paikan kautta, jossa oli enemmän kenguruita kuin ihmisiä. Oudot hyppivät olennot vaikuttivat olevan paikassa kuin kotonaan, lojuen muunmuassa omakotitalojen pihoilla nurmikkoa syöden. Lasse ja Martta jatkoivat Sydneen ja me jäimme matkan varrelle Newcastleen odottelemaan yöbussia (Greyhound n. 60 €/naama) Byron Bayhin, klassiseen itärannikon lomakohteeseen.
Majoituimme Johannan buukkaamaan Byron Bayside Motelliin (tasokas, keittiö, pesukone ja kuvausrumpu yms.. 70 €/yö) aivan keskustan ja rannan tuntumaan. Pääasiassa aika kului Byronissa rannalla makoillen, syöden hyvin, urheillen ja elämästä (=loppulomasta) nauttien. Oli lunkia katsella kun surffareiden välissä, sulassa solussa, delfiinit ratsastivat aalloilla kohti rantaa ja loikkivat välillä aaltojen yläpuolella.

Erikoisempaa tekemistä oli taas sukeltaminen. Julien Rocks on paikallinen sukelluskohde, joka on läheisen tulivuoren entinen, mereen lentänyt huippu. Viilea ja virtaava vesi piti pinnan allaan wobbegong-haita, jättikilpikonnia, valtavia rauskuja, leijonakaloja ja muita mukavia mereneläviä. Veden alla kuulimme ryhävalaiden ääntelyä ja kun tulimme pinnalle, niin siinähän niitä hyppikin edessämme yksi jos toinenkin merten jättiläinen. Johanna oli innostuksesta ja merenkäynnistä niin sekaisin, että yritti houkutella valaita lähemmäksi yökkäillen reilusti veneen laidan yli...
Kun Byron Bayssa kerrran oltiin, niin olihan sitä myös surffattava. Itse en katsonut tarpeelliseksi ottaa kohtuuhintaisia surffitunteja, sillä tunsin olevani laudalla kuin purkka tukassa. En tiedä oliko sitten vika purkassa vai tukassa, mutta täytyy möyntää, että tätä päällikkölajia en parissa tunnissa kesyttänyt.

13 tunnin yöbussimatkan jälkeen olimme taasen Sydneyssä (hinta 45€/naaama Greyhound.com). Lasse oli järkännyt Kings Crossista Victoriastreetiltä todella loistavan hotellin nimeltä Morgans (72€/yö, loistava hinta-/laatusuhde). Viimeinen ehjä reissupäivä meni kuin paikallisia olisi oltu konsanaan. Kävelyä eri kaupungin osissa, muutamat päiväoluset New Townissa ja illallinen piristävässä syyrialaisessa ravintolassa. Kiitos vielä Lassella ja Martalle loistavasta Australia-opastuksesta, mutta ennen kaikkea hyvästä seurasta! Ikävä tulee... Edelleen Järkkäriin (Lasseen) löytyy 100% luotto muutamista kommelluksista (ehkä ennalta suunniteluista) huolimatta.

Siitä sitten alkoikin kotimatka seuraavana päivänä. Älkää kysykö miten, kysykää miksi? Ja jos joku antaisi kysymykseen vielä vastauksen, niin se olisi motivoivan tervetullutta....

Jäällä tälleen, kirjaimellisesti
Captain Savage Bliss

Ikuisesti nuoria Uudessa-Seelannissa

Saavuimme ilman passinsa hukannutta Lassea sateiseen ja harmaaseen Uuden-Seelannin Christchurchiin viikko sitten lauantaina. Juuri sellaiseen, jota mainoksissa ei mainita sivulauseessakaan. Jälkikäteen täytyy myöntää, että kyseessä oli alkushokki isolla A:lla. (Sen lieventyessä käsittämätön todellisuuskin alkoi onneksi aueta... tosin vasta hieman myöhemmin.)

Lasse saapui Uuteen-Seelantiin (ja vankilaan) vasta sunnuntaiaamuna kello viideltä. Vankilaan siksi, että yövyimme ensimmäisen NZ-yön 1999 suljetussa vankilassa, joka on nyt tasokas hostelli (Jailhouse 30/selli/yö). Lento (jetstar), jolla Lassen alunperin piti saapua (konsulaatista haetun pikapassin hankinnan jälkeen) oli 7 tuntia myöhässä, eikä kovia kokeneen matkamiehen rinkka saapunut ikinä määränpäähänsä, vaan jäi odottelemaan Sydneyhin retkueen paluuta. Lopulta, osa sekaisin alkujärkytyksestä ja osa vaikeasta matkanteosta, suuntasimme kohti autovuokraamoa ja suurta hobittiseikkailua yli vuorien ja keskimaan.

Ensimmäinen etappi oli Hamner Springs, parin tunnin päässä Jeesuksenkirkosta pohjoisessa sijaitseva kylpylä ja hiihtokeskuskeskittymä. Kuumien lähteiden ja illallisen jälkeen painuimme yöpuulle ensimmäistä kertaa lasikuitukotiimme (tasokas asuntoauto neljälle Britziltä 500€/viikko).

Toinen kokonainen päivä oli suurimmaksi osaksi karavaanarointia isolla K:lla. 600 km päivässä lasikuitukopilla tekee ihmeitä ihmismielelle. Erikoiskoe suuntautui Greymouthiin länsirannikolle ja siitä alaspäin Frans Josefin jäätikölle. Matkalla pysähtelimme pikkukylissä ja näköalapaikoilla, joten matkanteko oli leppoisan avartavaa.

Aamulla Frans Josephin kylässä täytimme itsemme aamiaisella, ja aloitimme vaativan tunteja kestävän vaelluksen kohti jäätikköä. Jäätiköt kutistuvat Uudessa-Seelannissa pikavauhtia, joten parin sukupolven jälkeen voi todennäköisesti käydä katsomassa vain paikkaa, jossa FJ:n jäätikkö ennen sijaitsi. Raskaan ja osaksi vaarallisen vaelluksen lopuksi vain Captain Savage ja Larry'O 69 pääsivät jäätikölle. (Kappaleessa käytetty hiukan värikynää)

Jäätikköseikkailun jälkimainingeissa ajauduimme Mobilehomeellamme Wanakaan. Lähes 500 km:n vuoristoajelu sujui ulkoilupäivän jälkeen yllättävän hyvin. Illan hämärtyessä saimme valkean kompostimme muiden samanlaisten laatikoiden sekaan alueelle, johon matkailuautot kerääntyvät öisin (= leirntäalue).

Tiistaiaamupäivällä saavuimme extrememekkaan nimeltä Queenstown, joka oli retkueemme pääetappi. Taas tuuppasimme leirintäalueelle kylän ytimeen (leirintäaluemaksu vaihteli 25-35 euron välillä matkan aikana) ja vuoristosamoilun jälkeen Lasse liiteli liitovarjolla kaupungin yllä ollen lintujen seurana parisenkymmentä minuuttia.

Keskiviikkona vuorossa oli uskomattomat maisemat omaava Millford Sounds. Katso Googlesta samalla hakusanalla ja mieti, miltä tämä paikka näyttää livenä. (Ryhmä X suosittelee matkanjärjestäjää Real Journeys)

Torstaina Captain Savage suuntasi rinteeseen muiden jäädessä koisaamaan. Alppikausi aukesi auringonpaisteessa keväthangilla. Kyllä mielenrauhan saa muualtakin kuin kirkosta. Coronet Peak oli ihan OK, mutta HeliSki on Uuden-Seelannin juttu. Sadoille koskemattomille laskupaikoille pääsee helposti helikopterilla (hinta n. 8 nousua alle 500€).

Karavaanarielämä yllätti koko porukan. Karavaanarointi oli itseasiassa jopa mukavaa. Viimeisen ajopäivän 700 kilometrin kaahaus tuntui jo yhtä luonnolliselta kuin paksusuolen toiminta kahvikupin jälkeen. Suosittelemme kaikille kokemusta, mutta vain ja ainoastaan Uuden-Seelannin sanoinkuvaamattomalla eteläsaarella.